torstai 12. heinäkuuta 2012

Muutos.

Helmikuun kahdestoista päivä. Jouluaattoon reilut 23 viikkoa. Silloin saan antaa itselleni maailman parhaan ja toivotuimman joululahjan. Tuona päivänä puntari tulee näyttämään tasan 64kg.

Olen kyllästynyt omaan peilikuvaani: Lyllyvä takapuoli, selluliittireidet, jenkkakahvat ja huono iho ovat saaneet minut jo reilun vuoden ajan itseinhon partaalle. Joka kerta kun vilkaisen peiliin, näen vain kaikki vikani. Nyt on aika tullut päästä niistä eroon. Lopullisesti. Kyse ei siis ole mistään päähänpistosta vaan pitkään mietitystä elämänmuutoksesta, johon uskon olevani nyt valmis. Tavoitteena ei ainoastaan ole laihtua, vaan saada takaisin myös elämänilo, jonka olen osittain kadottanut ulkonäön romuttaessa itsetuntoani. Haluan myös oppia rakastamaan itseäni uudelleen, olemaan sinut itseni kanssa. Olisi myös ihanaa löytää se karskimpi osapuoli kulkemaan tätä kivikkoista tietä eteenpäin. Ja sehän ei onnistu, ennen kuin saan itseni ehjemmäksi ihmiseksi.

Muutokseen minua motivoi tällä hetkellä eniten Suurin pudottaja -tv-ohjelma. Ohjelma saa tajuamaan, kuinka valtavankin ylipainon saa karistettua kovalla työllä. Jos minua jopa 150kg enemmän painavat ihmiset pystyvät tekemään huikean elämänmuutoksen, miksi itse en pystyisi siihen? Ennen kaikkea haluan näyttää itselleni, että pystyn siihen. Sisulla ja rohkeudella. Tiedän että matka ei tule olemaan helppo, vaan vaatii todella paljon kärsivällisyyttä ja uhrauksia.

Olen ollut aina isokokoinen, en koskaan lihava, mutta aina isoimmasta päästä. Roteva ja jäntevä. Tämä korostuu etenkin verratessa itseäni siskoihin, jotka ovat kaikki hoikkia ja siroja. Kaikesta en kuitenkaan voi syyttää geenejäni. Olen aina ollut perso makealle. Ongelmat syömisen kanssa alkoivat jo ala-asteiässä. Muistan laihduttaneeni ensimmäisen kerran ollessani 10-vuotias. Siis vain neljännellä luokalla! Kaikki alkoi siitä, kun tätini sanoi äidilleni "X taitaa aina olla ollut teidän tytöistä se pulskin ja isokokoisin!" Voit vain kuvitella, miltä se tuntui. Painoni ei tuolloin ihmeemmin laskenut, mutta hidasti kuitenkin murrosiän kehitystä. Nykyään kaikkea makeaa mättöä menee alas jopa pari kiloa viikossa. En edes halua kuvitella, kuinka paljon kaikkea epäterveellistä syön. Tunnesyöjänä tämä vain korostuu. Aina kun vituttaa, masentaa tai jokin asia menee loistavasti, lohdutan ja palkitsen itseäni syömällä. Enkä mitään pieniä määriä. Kaksi Jumbo-karkkipussia ja iso Ben&Jerry jäätelökuppi yhteen kyytiin. Koskaan en kuitenkaan ole oksentanut. Siihen en pysty, ihan vain senkin takia, että haluan pitää hampaat hyvässä kunnossa.

Ruokailutavat opitaan kotona. Lapsuudenkodissani ei koskaan ole syöty terveellisesti, vaan hiilihydraatteja ja rasvoja on käytetty runsaasti. Proteiinia on saatu lähinnä makkarasta ja valtavasta maidon litkimisestä. Hedelmiä löytyi jonkin verran, mutta nekin mätänivät yleensä hedelmäkuppiin. Salaattia saattoi saada lauantai-iltana yhdessä perunamuusin ja murekkeen kanssa, jos edes silloinkaan. Ei siis tarvitse osoittaa kauaksi syyttävällä sormella, mikä on mennyt pieleen.

Onneksi myös rakastan liikuntaa. Etenkin juokseminen, hiihtäminen ja kuntosalilla käynti ovat vieneet sydämeni. Tarkoituksena on laajentaa lajeja vielä uintiin, erilaisiin jumppiin ja spinningiin. Ilman liikuntaa, olisin luultavasti vielä lihavampi.

Aion muuttaa elämääni pienin askelin. Tarkoituksena ei ole yrittää mitään ihmedietti, koska tiedän kokemuksesta, että ne eivät toimi. Uskon pääseväni 64kg näiden asioiden avulla:

- Lisää kasviksia, hedelmiä ja marjoja ruokavalioon
- Hyviä rasvoja ja riittävästi proteiinia
- Huonojen hiilihydraattien karsiminen
- Herkkupäivän pitäminen
- Ruokailun säännöllisyys
- Annoskoko pienemmäksi
- Tarpeeksi unta (8h/yö)
- Liikuntaa 1-1,5h 5-6x viiikossa.

Ihailen urheilijoiden vartaloita. Suomalaisista urheilijoista etenkin Hanna-Maria Seppälä omistaa jumalaisen kropan ja on silti myös kaunis ja naisellinen. Jos itse pääsisin joskus edes puoliksikaan yhtä hyvään kuntoon, olisin ikionnellinen! Olisi mahtavaa voida käyttää vaatteita, joiden alta läskit eivät tursuile. Olen kyllästynyt löysiin kaapuihin, joiden alle piilottelen itseäni. Haluan näyttää vartaloani julkisesti ilman, että joudun häpeämään ja miettimään muiden mielipidettä! Haluan kulkea kesällä bikineissä joutumatta miettimään vatsamakkaroitani tai sitä, kuinka paljon joudun "laihistelemaan". Haluan uskaltaa mennä salille ja jumppiin ilman ihmisten kuviteltua pilkallista tuijotusta takaraivossa.



Puntarilla en tänään käy, en mittaa tai kuvaa itseäni. Se on ohjelmassa huomenna heti aamutuimaan. Amen.